Miksi Vireys on perustettu

Vireys perustettiin vuonna 2019, kun huomasimme Suomen terveydenhuollossa olevan paljon parannettavan varaa ammattilaisten hyvinvoinnissa. Samaan aikaan tämä asia vaikutti olevan keskeinen selittäjä lääkäripulan taustalla, tai ehkä paremminkin kohtaanto-ongelman.  

Käytyämme runsaasti keskusteluja lääkärien kanssa kävi nopeasti selväksi, että terveydenhuollon ala on jäänyt selvästi jälkeen toimintatavoissa ja digitalisaatiossa – mutta erityisesti ihmisten johtamisessa. Päätimmekin kääriä hihat ja lähteä tekemään lääkärien arjesta parempaa keskittymällä erityisesti ihmisiin.  

Kun lääkärit eivät ole tyytyväisiä työoloihin, johtaa se osaavien tekijöiden kaikkoamiseen, joka helposti eskaloituu resurssipulaan. Resurssivajeen korjaaminen on paljon työläämpää ja hitaampaa, kuin vajeen syntyminen, sillä piirit ovat pienet.  

Toisaalta, kun lääkärit voivat hyvin, työntekijöiden vaihtuvuus on pienempää, hoitoketjujen jatkuvuus paranee, ja motivoituneemmat työntekijät tekevät työnsä paremmin. Tämä taas parantaa hoidon laatua ja siten suomalaisten hyvinvointia.  

Vireyden olemassaolon tarkoitus onkin tehdä terveydenhuollon ammattilaisten arjesta parempaa, jotta suomalaiset voisivat paremmin.  

 
 
 

Mitä teemme ja mihin olemme menossa

Olemme lähteneet liikkeelle yksinkertaisella reseptillä: toimimme modernina työnantajana lääkäreille pyrkien vastaamaan nykyaikaisen työntekijän tarpeisiin. Asiakkaitamme palvelemme tarjoamalla lääkärityövoimaa ostopalveluna – niin julkiselle kuin myös yksityiselle terveydenhuollolle. Toimintamme on valtakunnallista, ulottuen Hangosta Nuorgamiin.    

Emme ole kuitenkaan perinteinen vuokralääkäriyritys, joka yksinkertaisuudessaan tekee sopimukset väliin ja katoaa. Sen sijaan, pyrimme tuottamaan merkittävästi korkeampaa lisäarvoa sekä lääkäreille että asiakkaille. Meille lääkärit eivät ole vain vuokrattavia hyödykkeitä tai resursseja vaan ihmisiä, joista haluamme pitää huolta. Haluamme auttaa asiakkaitamme pitkäjänteisesti ja monipuolisesti sekä pitää yllä jatkuvaa dialogia.  

Tulevaisuuden suhteen meillä on suurempia suunnitelmia ja tarkoituksena on kehittää uusia palvelumalleja, jotta voimme toimia kokonaisvaltaisemmin sekä lääkäriemme että asiakkaidemme näkökulmasta. Toimintamme kehitystä rajoittaa vain visiomme parantaa terveydenhuollon järjestelmää alalla toimiviin ammattilaisiin keskittyen.  

Isona haluamme haastaa terveysjätit olemalla ketterä, kotimainen ja arvopohjainen vaihtoehto lääkäreille, palveluntuottajille sekä viime kädessä potilaille.       

Keitä olemme – Vireyden Tiimi

 

Vireydellä on täysin uniikki perustajatiimi suhteessa muihin alan toimijoihin. Uuden sukupolven työntekijöiden tarpeisiin vastaaminen ja modernien työpaikkojen luominen ei suinkaan ole vain terveydenhuollon alan haaste. Tiimin jäsenet ovat olleet edelläkävijöitä tässä asiassa aloilla, joissa ollaan työntekijäkokemuksen rakentamisessa erittäin pitkällä.  

Perustajamme ovat olleet luomassa oman alansa halutuimpia työpaikkoja, toimineet pitkän linjan yrittäjinä IT alalla vastaavassa vuokratyötoiminnassa, neuvoneet terveydenhuollossa ylintä johtoa toiminnan kehittämisessä, järjestäneet suuria tapahtumia, luoneet uniikkeja brändejä ja olleet kehittämässä terveydenhuollon digitaalisia palveluita lääkärin näkökulmasta.       

 
 

Miksi Vireys on olemassa

Teemme terveydenhuollon ammattilaisten arjesta parempaa, jotta suomalaiset voisivat paremmin.

Vireyden arvot

Empatia

Kyseenalaistaminen

Yhteisöllisyys

Pitkäjänteisyys