Miksi Vireys on olemassa?

Mielestämme Suomen terveydenhuoltojärjestelmää vaanii merkittävä uhka – osaajat valuvat yksityiselle puolelle ja erityisesti elintärkeiden terveyskeskusten maine lääkäreiden parissa on huonossa jamassa. Jos tilanteeseen ei tartuta, ovat kärsijöinä lopulta ylilääkäreiden ja lääkäreiden lisäksi kunnallisen terveydenhuollon kuluttajat, eli tavalliset ihmiset kuten sinä ja minä. On aika tarttua härkää sarvista. 

Mikä terveyskeskuksissa mättää?

Mikä sitten terveyskeskuksissa lääkäreiden mielestä mättää? Olemme tutkineet asiaa paljon ja esiin on noussut erityisesti seuraavat kymmenen epäkohtaa, jaettuna kolmeen kategoriaan: 

1. Kiire ja ajankäyttö

  • Päivät venyvät hyvin pitkiksi – lääkärien työtehtävät ovat lisääntyneet

  • Aikataulu niin kiivas, että päivän aikana ei ehdi edes syödä

  • Oppien ja kokemuksien jakamiseen nuoremmille ei löydy aikaa

  • Vaativammat potilaat on hoidettava samassa ajassa kuin helpot

2. Käytännöt

  • Huonoista digitaalisista työkaluista on enemmän haittaa kuin hyötyä

  • Byrokratia vie liikaa aikaa ydintekemiseltä

  • Kollegat vaihtuvat ympärillä ja uusien perehdytys on puutteellista

  • Työ on yksinäistä ja olisi mukavaa tehdä tiimityötä edes välillä

3. Arvostus omaa työtä kohtaan

  • Kokemus, että johto ei ymmärrä lääkärin yksilöllisiä tarpeita

  • Ansaittu palkka ja arvostus ei vastaa työn vaativuutta

Käytännön seuraukset ylilääkärille

Työskentely terveyskeskuksissa siis mättää. Tämän seurauksena osaavia lääkäreitä ei saada palkattua tai jos saadaan, niin pätevät lääkärit eivät kauaa jaksa terveyskeskuksessa pysyä. Ylilääkäri on tässä tilanteessa se, jonka pantaa kiristää pahiten. Käytännössä ylilääkärin sykettä nostaa ainakin: 

  1. Vapaana olevat lääkärit ovat kokemattomia ja taitamattomia

  2. Kokemattomat lääkärit hoitavat potilaita turhan hitaasti

  3. Hoitoketjut rikkoutuvat erityisesti lyhytaikaisten lääkärien tapauksessa

  4. Lääkärit eivät opi ”talon tavoille”

  5. Kielitaito on vajavaista

  6. Lääkärit eivät tunne jatkohoidon vaihtoehtoja

Vireyden intohimo on auttaa kuntia vastaamaan modernien pätevien lääkäreiden toiveisiin. Näin terveyskeskuksista voidaan saada parempia työpaikkoja ja sitä myötä helpottaa koko isoa ongelmaa. Siksi Vireys on olemassa.  

Vireys auttaa kuntia ratkaisemaan haasteet

Vireys tarjoaa edellämainittuihin haasteisiin ratkaisuja, joilla on sekä välittömiä että pidempiaikaisia positiivisia vaikutuksia terveyskeskusten toimintaan. Alla avaamme näitä ratkaisuja enemmän, mitä ne tarkoittavat käytännössä. 

Lyhytaikaiset ratkaisut ja niiden vaikutus

Vireyden ydinosaamista on toimittaa päteviä lääkäreitä nopeasti ja tehokkaasti sekä lyhytaikaisiin, että pidempiaikaisiin työsuhteisiin. Vireyden lääkärit ovat erittäin ammattitaitoisia, vastuullisia ja oppivat nopeasti työkäytännöt. Lääkärit voivat olla joko työsuhteessa Vireydellä tai mennä suoraan työsuhteeseen kunnalle. Vireys käy aina ensin vuoropuhelua jokaisen kunnan kanssa siitä, minkälainen malli olisi heille kaikista sopivin.

Kun lääkärit on saatu nopeasti töihin, potilasjonot lyhenevät ja työtaakka kevenee lyhyellä aikavälillä. Kun “laastari” on saatu paikalleen, on aika kääntää katseet siihen, kuinka toiminnasta saataisiin myös pidemmällä aikavälillä sujuvampaa.

Pitkäaikaiset ratkaisut ja niiden vaikutus

Kun asiat on saatu lyhyellä aikavälillä hallintaan, alkaa kestävämmän tulevaisuuden suunnittelu. Vireys tarjoaa kunnille kaiken edellä mainitun lisäksi myös henkilöstökokemuksen ja lääkärin työn muotoilua. Tämä on se, mikä erottaa meidät muista alan toimijoista. 

Vireyden asiantuntijat auttavat nykytilanteen ja toivotun tahtotilan hahmottamisessa henkilöstökokemusta, työprosesseja sekä työtapoja tutkimalla. Tämä tehdään yhdessä erilaisten avainhenkilöhaastatteluiden ja työpajojen sekä relevantin tiedon ja datan analysoinnin avulla. Asioita tarkastellaan henkilöstön hyvinvoinnin, toiminnan kustannusten sekä toiminnan laadukkuuden kautta.

Kun Vireyden asiantuntijat ovat muodostaneet näkemyksen terveysaseman nykytilanteesta sekä tahtotilasta, annamme suosituksia tarvittavista muutoksista, jotta terveysasema pääsee kohti toivottua tahtotilaa. Suositellut muutokset tulevat ennen kaikkea parantamaan terveysasemien rekrytointihaasteita, pitkän aikavälin kustannustehokkuutta sekä autonomisuutta palvelun laadun kehittämisessä.

Kun priorisoitu toteutussuunnitelma on laadittu, Vireys varmistaa koko muutosprojektin onnistumisen sitouttamalla henkilöstön vaadittaviin muutoksiin ja tarkkailemalla, että organisaatio saavuttaa asetetut tavoitteet.

Lääkärivuokraus tarpeettomaksi tulevaisuudessa

Onnistuneesti läpiviety muutosprojekti tarkoittaa pidemmällä aikavälillä sitä, että terveyskeskusten nykyiset haasteet katoavat hiljalleen ja aikaa jää laadukkaan toiminnan varmistamiseen ja sen kehittämiseen entistä paremmaksi. 

Tulevaisuudessa tämä tekisi koko lääkärivuokraustoiminnan tarpeettomaksi, mikä onkin Vireyden tahtotila. Pitkällä aikavälillä näemme myös hyvinvoivan Suomen, kun lääkärit voivat keskittyä paremmin potilaiden kohtaamiseen ja hoitamiseen. 

Henkilöstökokemuksen ja lääkärin työn muotoilu ei ole myöskään ainoa tekijä, jolla Vireys eroaa muista kilpailijoistaan. Vireyden toimintaa ohjaa vahvasti pehmeät arvot ja merkityksellisyys, eikä niinkään sijoittajien omistaja-arvon maksimointi. Olemme ammattilaisia luomaan sellaisen kulttuurin, jossa jokainen työntekijä viihtyy varmasti. Meillä on vahva ymmärrys uuden sukupolven lääkärien tarpeista ja prioriteeteista. Vireys on myös vielä pieni ja joustava yritys toimintatavoiltaan ja asiakkaamme voivat luottaa siihen, että he tietävät aina kenen kanssa asioivat.

Haluamme saada aikaan pysyvän muutoksen koko terveydenhuoltoalalla ja haluamme tehdä tämän yhteistyössä kuntien ja kaupunkien kanssa.

Haluatko ottaa askeleen kohti hyvinvoivaa Suomea? Ota meihin yhteyttä.

Toni Roschier