Minkälaista on työskentely lääkärinä vankiterveydenhuollossa?

Lääkärimme Jere teki kesällä 2023 muutaman kuukauden työjakson Turun Vankilassa. Jututimme Jereä työjakson jälkeen hänen kokemuksistaan. Jere kertoo alla mm. minkälaisia olivat hänen tyypilliset työpäivänsä vankilassa, kuinka monta potilasta oli hoidettavana, minkälainen työilmapiiri siellä vallitsi ja kokiko hän olonsa siellä turvalliseksi. 

Työskentely lääkärinä vankilaympäristössä on ainutlaatuinen ja moniulotteinen kokemus, joka eroaa jonkin verran perinteisestä terveyskeskuksen asetelmasta. Jere kuvailee työskentelyään vankilassa kolmella adjektiivilla: “kokonaisvaltaista, vastuullista ja turvallista”

Työpäivät Turun Vankilassa koostuvat pääasiassa potilasvastaanotoista, hoitajien konsultaatioihin vastaamisesta ja paperitöistä, mikä on verrattavissa terveyskeskuksen perustyöhön. Merkittävänä erona kuitenkin on, että lääkärit hoitavat potilaita myös eristysselleissä tai vankien asuinselleissä, mikä tuo työhön lisäulottuvuutta. 

Vastaanottoajat ovat pääsääntöisesti 30 minuuttia, mutta myös tunnin mittaisia aikoja on käytettävissä. Työtahtiin pystyy vaikuttamaan itse.

"Potilaat noudettiin vankilan osastoilta siihen tahtiin kuin lääkärille sopi heitä ottaa vastaan. Tietenkin välillä tuli vähän akuutimpaa tapausta, jolloin omasta aikataulusta piti joustaa. Päivän työt sai kuitenkin aina tehtyä ajallaan”, Jere kertoo. 

Potilaskunta koostuu pääasiassa työikäisistä miehistä, ja hoidettavat ongelmat kattavat laajan kirjon terveysongelmia infektioista kansansairauksiin. Päihde- ja mielenterveysongelmat ovat yleisiä, mikä korostaa näiden osa-alueiden hallintaa. 

Työilmapiiri Turun Vankilassa on Jeren mukaan hyvä:

“Työilmapiiri oli hyvä, ja yhteistyö hoitajien kanssa oli erittäin tiivistä. Kiireenkin keskellä huumori lentää! Yhteistyötä pääsee tekemään myös vanginvartijoiden kanssa päivittäin, mikä tuo mukavaa moniammatillista aspektia työhön”. 

Myös parannettavaa jaksosta löytyi. Kesälomien vuoksi perehdytys hoitui tällä kertaa vain etänä, vaikka paikan päällä tapahtuvalle opastukselle olisi ollut tarvetta:

Ennen töiden alkua alueylilääkäri soitti minulle henkilökohtaisesti ja kertoi yleisesti poliklinikan toiminnasta sekä vastasi kysymyksiini. Ensimmäisenä päivänä toisen alueen ylilääkäri perehdytti minua vankiterveydenhuollon tavoista etänä parin tunnin ajan. Hän ei kuitenkaan ollut ikinä työskennellyt Turun vankilan polilla, joten paikallisista käytännöistä hän ei osannut sanoa. Muita lääkäreitä ei paikalla ollut, kun aloitin työt. Polin hoitaja neuvoi minua käytännöissä, mutta ei hänkään kaikkea lääkäreiden asioista luonnollisesti tiennyt. Alueylilääkärit olivat jatkuvasti kuitenkin puhelimen päässä konsultoitavissa”, Jere kuvailee tilannetta. 

Tästä huolimatta Jere koki työskentelyn vankilassa tarjoavan ainutlaatuisen mahdollisuuden soveltaa ja laajentaa lääketieteellistä osaamista erityisesti päihdelääketieteen alueella. Jeren mielestä työ on vastuullista, ja lääkärin rooli vankien terveydenhuollossa keskeinen. Vaikka resurssit ovat tietyillä osa-alueilla niukat, työ vankilaympäristössä on turvallista ja antoisaa, ja siinä pääsee tutustumaan vankilan arkeen sekä toimintatapoihin syvällisesti. Jere lisää tähän vielä:

“Lääkehuollon toimintamalli on lähempänä esimerkiksi hoitokotia kuin avoterveydenhuoltoa, mihin on osattava sopeutuva. Edellä mainitut asiat sekä vankiväestölle tyypilliset terveyshuolet tekevät työstä hieman poikkeavaa verrattuna terveyskeskusvastaanottoon, vaikka työnkuva muutoin samankaltainen onkin”. 

Kysyttäessä Jereltä suosittelisiko hän vankilaa muille lääkäreille työpaikaksi, hän tiivistää asian seuraavasti:

“Jos kokee mielenkiintoa päihdelääketiedettä kohtaan, tai ainakaan ei sitä erityisesti kavahda, niin työ vankilapoliklinikalla on varmasti mielenkiintoinen ja hyödyllinen kokemus. Työskentelyssä tulee tutuksi vankilan toimintatavat ja arki. Työ on erittäin vastuullista, sillä poliklinikan lääkäri on käytännössä ainoa perusterveydenhuollon lääkäri, jonka vastaanotolle vangeilla on mahdollisuus tulla. Polin lääkärillä on vastuu vankien lääkehoidosta ja esimerkiksi jokaisen vankilaan saapuvan ja sieltä vapautuvan vangin lääkelistat käydään läpi ja niihin tehdään tarvittavat muutokset. Vankila voi kuulostaa ympäristönä pelottavalta paikalta työskennellä, mutta todellisuudessa se on hyvin turvallinen paikka. Pitäisin keskiverto päivystyspolia vaarallisempana paikkana. Vankilassa vartijat ovat jatkuvasti sekuntien päässä tavoitettavissa, vaikkeivat vastaanotoilla mukana yleensä olekaan. Vangit suhtautuvat lääkäreihin pääasiallisesti hyvinkin myötämielisesti, eikä motiiveja vihamielisyyteen ole”. 

 

Olisitko sinä kiinnostunut lääkärin työstä vankilassa? Ole meihin yhteydessä, niin kerromme lisää!