Minkälaista ammatillista tukea nuoret lääkärit kaipaavat?

Kyselyn Tulokset ja Taustatieto 


Viime aikoina olemme keränneet palautetta teiltä, nuorilta lääkäreiltä, arvioidaksemme ammatillisen tuen tärkeyttä. Muutama viikko sitten toteuttamaamme Instagram-kyselyymme vastasi 82 oletettua lääkäriä. Peräti 84 prosenttia vastaajista painotti ajantasaisen avun saamisen tärkeyttä. Tämä oli selvästi suosituin vaihtoehto, muiden vaihtoehtojen saadessa vain 2%, 4% ja 10% (kts. Kuva alla). Saimme kyselyyn vain muutamia avoimia vastauksia, joten näiden tulosten valossa on selvää, että ajantasainen apu on ainakin meidän kohderyhmän nuorten lääkäreille tärkein tapa saada ammatillista tukea. 

Instagramkyselymme tulokset

Miksi Ajantasainen Apu on Tärkeää? 


Ajantasaisen avun merkitys nuorille lääkäreille on moninainen. Ensinnäkin, lääkärin työ on usein haastavaa ja stressaavaa, erityisesti uransa alkuvaiheessa oleville nuorille lääkäreille. Nopeiden ja tarkkojen päätösten tarve korostuu, ja ajantasainen apu tarjoaa psykologista turvaa ja varmuutta päätöksentekoon. Toiseksi, onnistumisen tunne vaikuttaa olennaisesti työviihtyvyyteen. Monelle saattaakin olla hyvin olennaista, että asiat eivät jää roikkumaan pidemmäksi aikaa konsultaation puutteen takia, vaan niitä voi saattaa yhdellä kertaa valmiiksi.  

 

Kuinka Parantaa Ajantasaista Apua? 


Yksi ratkaisu on sopivien kommunikaatiovälineiden ja/tai -kanavien kehittäminen. Luomalla kommunikaatiokanavia, jotka mahdollistavat nopean yhteydenpidon kollegoihin ja asiantuntijoihin, voidaan luoda lääkäreille turvallisuuden tunnetta, ja käsitys siitä, että apua on nopeasti saatavilla tarvittaessa. Ja toki myös apu on sitten ihan käytännössä nopeasti saatavilla. Lisäksi koulutustilaisuudet ja verkostoitumistapahtumat voivat tarjota tilaisuuden tiedon jakamiseen ja vertaistuen saamiseen. Avun pyytämisen kynnystä saattaa madaltaa asetelma, jossa konsulttilääkäri on lääkärille entuudestaan tuttu henkilö, joka on mahdollisesti vastannut lääkärin perehdytyksestä ja on tähän muutenkin säännöllisesti yhteydessä.  

Vireyden lähestymistapa tähän on perustajalääkärimme Laurin tarjoama konsultaatiotuki, jota on saatavilla ajantasaisesti miltei kellonympäri. Entä minkälaisen hienon kommunikaatiokanavan olemme tähän luoneet? No, Laurilla on puhelin ja Whatsapp, toimii kuin junan vessa.  


Lauri: Vireyden Konsulttilääkäri 
 

Vireyden konsulttilääkäri Lauri


Konsulttilääkärimme Lauri omaa laajan kokemuksen terveydenhuollon eri osa-alueilta. Hän tarjoaa käytännönläheistä apua ja tukea lääkäreille erilaisissa, usein hyvin arkisissa tilanteissa. Lauri on tunnettu nopeasta ja avuliaasta vastaamisestaan, mikä helpottaa lääkäreiden työtä ja lisää heidän ammatillista varmuuttaan. Tänä vuonna Lauri järjestää lääkäreillemme kuukausittain myös pienryhmäsessioita, joissa käydään mielenkiintoisia keissejä läpi yhdessä kollegoiden kanssa.  
 
Lauri tekee konsulttilääkärinä toimimisen ohella pelkästään digipuolen potilastyötä, mikä mahdollistaa nopean reagoinnin ja avun tarjoamisen lääkäreillemme.  
 
Laurille tulevat kysymykset vaihtelevat suuresti, kysymyksiä tulee esimerkiksi potilastietojärjestelmistä ja kliinisistä asioista. Usein Lauri toimii myös ihan henkisenä tukena, aina ei siis tarvitse olla mitään kysymystä mielessä, jos hänelle haluaa soittaa. Konsulttilääkärin palvelu on arvokasta erityisesti uusille Vireyden lääkäreille, jotka saavatkin Laurilta ensimmäisen yhteydenoton aina töiden aloituksen välittömässä läheisyydessä. Lue tästä artikkelista vielä tarkemmin mitä konsulttilääkäri Vireydellä tarkoittaa.  

Toni Roschier