Millaista on työskennellä Omalääkärinä Espoonlahden terveysasemalla?
Miltä näyttää lääkärin arki, kun vastaanottoajat voidaan mitoittaa potilaan tarpeen mukaan, toimistotyöt eivät kasaannu ja oman vastuuväestön hoitoa pystyy suunnittelemaan pitkäjänteisesti?
Lääkärimme Tomas on työskennellyt marraskuusta 2025 lähtien Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen Espoonlahden terveysasemalla uudessa Omalääkärimallissa. Yli 20 vuoden kokemus terveysasematyöstä antaa hänelle hyvän pohjan arvioida mikä mallissa toimii ja miten työ eroaa perinteisestä terveyskeskustyöstä.
Vastaanottotyötä ilman jatkuvaa kiirettä
Tomas työskentelee terveysasemalla paikan päällä viitenä päivänä viikossa. Tavallisten vastaanottopäivien lisäksi hänellä on kerran tai kaksi kuukaudessa toimenpideaikoja ja noin kaksi kertaa kuukaudessa tarkkailuvuoro. Tarkkailuvuorossa lääkäri hoitaa koko Espoonlahden terveysaseman yli 60 000 asukkaan väestöä.
Näin Tomas osallistuu myös terveysaseman yhteisen päivystyksen järjestämiseen oman vastuuväestönsä hoitamisen lisäksi, vaikka se ei varsinaisesti Omalääkärin toimenkuvaan kuulu. Näin ei ainakaan pitäisi syntyä turhaa kitkaa siitä, että oma väestö hoidatetaan virkalääkäreillä.
Tavallinen työpäivä alkaa ennen aamukahdeksaa.
“Kuittaan ensin saapuneet reseptit ja niin paljon konsultaatioita kuin ehdin. Sen jälkeen aamupäivällä on ensin kiireettömiä vastaanottoja ja myöhemmin kiirevastaanottoa. Iltapäivällä rakenne on samanlainen.”
Kiirevastaanottoihin varataan pääsääntöisesti 20 minuuttia. Kiireettömät vastaanotot kestävät potilaan tilanteen mukaan 30–60 minuuttia, ja esimerkiksi luominäyttöihin varataan 10 minuuttia.
Työpohja on rakennettu kymmenen minuutin jaksoihin, joten vastaanottoajan pituutta voidaan muokata joustavasti. Valtaosa kiireettömistä ajoista on 30 tai 40 minuutin mittaisia.
Vastaanottoaika voidaan mitoittaa potilaan mukaan
Tomaksen työpari (Omahoitaja) vastaa pääsääntöisesti ajanvarauksesta ja konsultoi lääkäriä tarvittaessa. Kokeneen hoitajan näkemys auttaa arvioimaan, kuinka pitkä vastaanottoaika potilaalle kannattaa varata.
“Vastaanottoajoista ei pääsääntöisesti ole puutetta, joten potilaalle pystyy oikeasti varaamaan halutun pituisen ajan.”
Vastaanottoja on tavallisesti neljästä yhdeksään päivässä. Työpäivään jää näin riittävästi aikaa laboratoriotulosten ja röntgenvastausten läpikäymiseen, konsultaatioihin sekä muihin toimistotöihin.
Kalenteriin jää toisinaan myös vapaita ajanvarausaikoja, jotka voi käyttää keskeneräisten asioiden hoitamiseen. Toimistorästejä ei Tomaksen mukaan juurikaan pääse kertymään.
“Ihan joka maanantai kaikkea ei välttämättä ehdi, mutta tiistaina viimeistään.”
Työpäivän rakenne ei yksittäisen vastaanottopäivän osalta eroa valtavasti tavallisesta terveyskeskustyöstä. Merkittävä ero syntyy kuitenkin siitä, ettei tehtävään kuulu sektorityötä tai erillisiä konsulttivuoroja.
Oma vastuuväestö kasvaa työn tullessa tutuksi
Tomaksen vastuuväestöön kuuluu tällä hetkellä noin 3 000 henkilöä. Aluksi väestö oli pienempi, mutta vastaanottokysyntä jäi silloin turhan vähäiseksi.
Sopiva vastuuväestön koko riippuu aina väestön palveluntarpeesta. Tomas pitää hyvänä ratkaisuna sitä, että tehtävän alussa väestö on pienempi.
Kun terveysasema, toimintatavat ja oma työpari tulevat tutuiksi, vastuuväestöä voidaan kasvattaa hallitusti.
Potilaiden sairauksissa korostuvat samat asiat kuin muuallakin perusterveydenhuollossa: kansantaudit, mielenterveyden haasteet ja riippuvuusongelmat.
Väestö on osittain monikulttuurista, mutta vastaanotoilla asiointi onnistuu pääsääntöisesti suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Tulkkia tarvitsevia potilaita on keskimäärin alle yksi viikossa.
Toimiva työpari ratkaisee paljon
Omalääkärimallissa lääkärin ja Omahoitajan yhteistyöllä on suuri merkitys työn sujuvuudelle ja mielekkyydelle.
Tomas työskentelee terveydenhoitajan kanssa, jonka tehtäviin kuuluvat muun muassa diabeteksen seuranta, rokotukset ja ehkäisyasiat. Työhuoneet sijaitsevat vierekkäin, ja monet konsultaatiot hoituvat nopeasti välioven avaamalla.
“Yhteistyö hoitajaparin kanssa ratkaisee hyvin paljon. Se voi tuoda tai viedä mielekkyyden arjesta. Meillä työt ovat sujuneet hyvin.”
Tarkkoja sääntöjä tai toimintamalleja ei ole tarvinnut sopia paljon. Molemmilla on ollut riittävästi pelisilmää tilanteiden ratkaisemiseen.
Joskus vastaanotto kestää ennakoitua pidempään, sillä potilaalla saattaa nousta vastaanottohuoneessa esiin useampia käsiteltäviä asioita. Tätä ei aina voi arvioida etukäteen.
Työtiloissa on kuitenkin myös käytännön haasteita. Tomaksella ja hänen työparillaan on käytössään yksi yhteinen potilasvastaanottoon soveltuva huone. Kun hoitaja pitää vastaanottoa, Tomas tekee toimistotöitä viereisessä kansliassa tai voi tilanteen salliessa lähteä aikaisemmin kotiin.
“Omat vastaanottohuoneet olisivat luonnollisesti optimaalinen ratkaisu, mutta tällä terveysasemalla on tilavajetta.”
Hyvä työilmapiiri ja tukea ympäröivältä tiimiltä
Tomas kuvailee Espoonlahden terveysaseman työilmapiiriä hyväksi.
Hän ja hänen työparinsa olivat molemmat uusia terveysasemalla aloittaessaan. Ensimmäisten kuukausien aikana he tukeutuivat paljon terveysaseman tiimi 3:een ja osallistuvat edelleen tiimin aamupalavereihin.
Tomas osallistuu myös terveysaseman yhteisiin kokouksiin ja koulutuksiin. Teamsia hyödynnetään Espoonlahdessa aktiivisesti päivittäisessä viestinnässä ja konsultaatioissa.
Työyhteisö on ottanut sekä uuden lääkärin että Omalääkärimallin hyvin vastaan.
“Mielestäni meidät on otettu vastaan kivasti.”
Infektiokausien pahimpien ruuhkien aikana terveysaseman voi olla haastavaa vastata kaikkeen puhelin-, digi- tai vastaanottokysyntään. Tomaksen kokemuksen mukaan tiimimalli voi olla juuri tällaisissa poikkeustilanteissa perinteistä mallia joustavampi.
Joustoa työpäivien sisällä
Tomaksen nykyinen elämäntilanne ei vaadi osa-aikatyötä tai säännöllistä etätyötä. Hän arvioi kuitenkin, että etätyö voisi olla mahdollista esimerkiksi tiistaisin, keskiviikkoisin tai torstaisin.
Työpäivän sisällä on myös mahdollista joustaa omien menojen mukaan.
“On kiva, että aamusta tai iltapäivästä voi tarvittaessa nipistää aikaa omiin menoihin ilman, että se vaikuttaa muiden työn tekemiseen.”
Poikkeuksena ovat tarkkailuvuorot, jolloin lääkärin on oltava paikalla sovittuna aikana joko kello 8–12 tai 12–16. Näitä vuoroja on kuitenkin vain noin kaksi kuukaudessa.
Vireys on järjestänyt Tomaksen neljän viikon kesäloman ajaksi sijaisen. Lyhyempien poissaolojen aikana oman vastuuväestön kiireelliset potilaat ohjautuvat terveysaseman virkalääkäreille.
Mahdollisuus tehdä työ niin hyvin kuin haluaisi
Tomas ei koe, että Omalääkärimalli olisi vaatinut kokonaan uudenlaisten lääkärin taitojen opettelemista. Sen sijaan malli on antanut mahdollisuuden tehdä työtä tavalla, jolla hän haluaisi muutenkin toimia.
Kun kalenterissa on väljyyttä, kontrollikäynnit ja soittoajat voidaan järjestää sujuvasti ja potilaslähtöisesti. Potilaan ei tarvitse valita sitä ainoaa tarjolla olevaa aikaa “ota tai jätä” -periaatteella.
Tomas kuitenkin huomauttaa, että on vaikea erottaa, kuinka suuri osa tästä johtuu varsinaisesta Omalääkärimallista ja kuinka suuri osa onnistuneesta resursoinnista. Käytännön lopputulos on kuitenkin sama: työtä pystyy suunnittelemaan ja tekemään ilman jatkuvaa kiirettä.
Uutta oppimista on tullut erityisesti gynekologisten potilaiden hoidossa. Mieslääkärinä Tomasille oli aiemmissa tehtävissä kertynyt niistä vähemmän kokemusta, mutta oman vastuuväestön myötä osaamista on ollut tarpeen syventää.
Tarvittaessa hän on konsultoinut kollegoita.
Kenelle Omalääkärin työ sopii?
Tomas suosittelee tehtävää lääkärille, joka pitää terveysasematyöstä, mutta kaipaa arkeensa uutta virikettä.
“Jos terveysasematyö muutenkin maistuu, tämä on kivaa työtä. Ei tämä mitään erityistaitoa vaadi.”
Aivan vastavalmistuneelle lääkärille Tomas ei tehtävää ensisijaisesti suosittelisi. Työssä hyödyttää aikaisempi kokemus terveyskeskuksesta, itsenäisestä päätöksenteosta ja laajan tautikirjon hoitamisesta.
Parhaiten työ sopii lääkärille, joka haluaa sitoutua omaan vastuuväestöönsä, arvostaa työn hallittavuutta ja haluaa rakentaa arkeaan joustavasti ilman, että jokainen muutos vaikuttaa koko työyhteisön toimintaan.
Mikäli lääkäri tykkää perinteisemmästä työ/virkasuhteesta, jossa vuosilomapäiviä kertyy 15 työkokemusvuoden jälkeen 38 ja tämän lisäksi mahdolliset saldovapaat ja lomarahavapaat, voi Omalääkärimalli olla tässä mielessä epäoptimaalinen ratkaisu, koska pitkät lomat eivät malliin istu kovin hyvin.
Vireys mukana jo ennen työn alkua
Yhteistyö Vireyden kanssa alkoi jo ennen ensimmäistä työpäivää. Tomas kuvaa Vireyden otetta aktiiviseksi niin työn kartoituksessa, suunnittelussa kuin sopimusasioiden hoitamisessa.
Myös työn aloitus sujui käytännössä ongelmitta.
“Vireydellä oli aktiivinen ote heti kartoituksessa, suunnittelussa ja sopimusasioissa.”
Tomas antaa onnistuneesta aloituksesta kiitosta myös Espoonlahden terveysaseman lähiesihenkilöille, joiden rooli perehdytyksessä ja käytännön järjestelyissä on ollut merkittävä.
Entä risut ja ruusut?
“Ei risuja – ruusuja Espoonlahden työyhteisölle!”
Omalääkärimalli voi parhaimmillaan tarjota parempaa jatkuvuutta, autonomiaa ja hallittavamman työkuorman, mutta se vaatii myös rakenteita ympärilleen, jotta arki pysyy sujuvana. Tässä blogissa avaamme syitä, miksi moni lääkäri valitsee Vireyden kumppaniksi, kun Omalääkärimalli alkaa kiinnostaa.